Visma opiskelijoille

Visma on eurooppalainen ohjelmistotalo, jonka asiantuntijat auttavat yrityksiä ja organisaatioita tekemään asiat fiksummin uusimpaan teknologiaan pohjautuvien pilvipalveluiden avulla. Monikansallinen konserni yhdistettynä Visma-perheen yritysten yrittäjähenkiseen draiviin luo ainutlaatuisen työympäristön ja loistavia uramahdollisuuksia. Visman kasvaessa vauhdilla, etsimme jatkuvasti tulevaisuuden osaajia. Jos sinulla on tahtoa ja draivia menestyä yhdessä Euroopan innostavimmista teknologiayrityksistä, kuulisimme mielellämme sinusta. Kurkkaa urasivumme ja seuraa Vismaa LinkedInissä sekä Visma Finlandia Instagramissa, Facebookissa & Twitterissä.

Miksi Visma?

Visma tekee juuri sitä, mitä uutisissa, mediassa, toreilla ja yhteisöissä puhutaan – muutaa Suomea nykyaiakisemmaksi ja tehokkaammaksi. Monet työntekijöistä korostavat olevansa ylpeitä sitä, että pystyvät omalla toiminnallaan vaikuttamaan Suomen kilpailukykyyn ja yritysten hyvinvointiin. 

Vismalla haluamme, että myös itse toimimme älykkäämmin, tehokkaammin ja käytämme enemmän aikaa siihen työhön mistä eniten nautimme. 

Visma on muodostunut pienistä ja keskisuurista yrityksistä, jotka ovat liittyneet Vismaan yritysostojen kautta. Visma-yritykset integroidaaan kokonaisuuteen tarkoituksella löyhästi, jotta yrittäjämäinen toiminta, omistajuus ja yhteisöllisyys säilyisi. Yrittäjähenkisyys onkin kulttuurimme keskiössä ja se antaa vapauden myös yritys- ja paikkakuntakohtaisen kulttuurin ylläpitämiseen.

Visman pohjoismaalaiset arvot näkyvät päivittäisessä tekemisessä. Organisaation hierarkia halutaan pitää mahdollisimman matalana, jotta yritys on ketterä ja tieto kulkee hyvin. Johto on lähellä ja helposti lähestyttävä. Operatiivisia päätöksiä tehdään vähemmän johtoryhmässä ja enemmän siellä missä työkin tehdään. Visma koosta huolimatta organisaatiossa ei siis ole ison konsernin tuntua.

https://www.visma.fi/ura/