Kesätyöblogi ABB, Kasper Hintsa

Heips,

Mun nimi on Kasper automaation ja tietotekniikan kolmannen vuoden opiskelija (syksystä eteenpäin) ja oon tällä hetkellä toista kesää töissä ABB:n MM- eli moottoritehtaalla.

Oon ollut vastaanotossa trukkikuskina eli huolehdin tilattujen tavaroiden nopeasta saannista hyllyyn, jotta osat saadaan nopeasti käyttöön ja moottorit valmistettua. Tarkemmin ottaen työnkuvaani kuuluu siis rekkojen ja ratojen tyhjentämistä ja täyttämistä, tavaroiden viemistä hyllyyn sekä satunnaisesti tavaroiden keräämistä toimitukseen. Työssäni olen oppinut hyvin hahmottamaan, että miten näinkin isossa organisaatiossa tavara liikkuu, ja millaisia erilaisia osia moottoreiden valmistukseen käytetään.

Ensimmäisenä kesänä pääsin ABB:lle töihin takuuteekkari- ohjelman kautta, jonka jälkeen jatkoin talven yli tuntikeräilijänä ja nyt uudestaan kesätöissä. Olen erittäin tyytyväinen yliopistomme takuuteekkari-ohjelmaan, sillä etenkin pandemian alkutilanteen takia tuntui, että uudesta kaupungista olisi ollut erittäin hankalaa saada oman alan yrityksestä töitä ilman kyseistä ohjelmaa.

ABB:lle ensimmäisenä kesänä töihin tullessani vei jonkin verran aikaa oppia, mihin eri tavarat kuuluu. Ohjeiden kysyminen ei kuitenkaan ollut mikään ongelma, koska ABB:llä työskennellessä on niin hyvät ja mukavat työkaverit, jotka opastavat aina tarvittaessa.

Vaikka ABB on iso maailmanlaajuinen organisaatio, ABB:llä työskennellessä tulee sellainen olo, että kaikista työntekijöistä välitetään ja jokainen otetaan erittäin hyvin huomioon.

_new_WhatsApp Image 2021-06-29 at 05.41.04