Hallitusblogi, projektimestarit

Morjensta pöytähän!

Moon Niko Jokinen, Vaasassa syntynyt, Vaasassa kasvanut ja Vaasaan pieruksi jäänyt. Kolmas vuosi käynnissä tuotantotaloutta ja loppua ei vielä näy. Valitettavasti hallitusvuoden loppu häämöttää, ja siksi sekava kirjoitukseni johtuu kyynelten täyttämistä silmistä, joiden takaa näppäimistön kirjaimet ovat miltei mahdotonta nähdä. Hallitusvuoden aikana saaduista ystävistä ja kokemuksista on tullut korvaamaton vaihe opiskelu-urallani.

Onneksi tapahtumia laatiessa projektimestarina ei ole tarvinnut olla yksin, vaan korvaamaton projektimestariparini sekä hallituksen tuki ovat olleet aina läsnä hankalissakin tilanteissa. Lepakkovirus mahdollisti sen, että pääsimme soveltamaan toimintaamme perinteisten tapojen ulkopuolelle ja luomaan aivan uudenlaisia tapahtumia. Odotan innolla pääsyä tamppaamaan tulevien mestareitten tapahtumiin. Nautitaan kyydistä ja rokataan.

Nähdään syyskokouksessa ja törmäillään kampuksella!

XOXO
Niko, projektimestari

Tutti ry

Moikka!

Nimeni on Eetu Lunteri ja olen tänä vuonna saanut kunnian toimia Tutissa toisena projektimestarina. Opiskelen neljättä vuotta tuotantotaloutta tekniikalla, ja voin käsi sydämellä kertoa, että tämä kulunut vuosi on ollut näistä kaikista ikimuistoisin.

Projektimestarina olen päässyt järjestämään upeita etä- ja lähitapahtumia, tekemään yhteistyötä eri yritysten sekä järjestöjen kanssa, sekä ennen kaikkea tutustumaan aivan upeisiin ihmisiin. Erityisesti EtäWappu ’21 on jäänyt mieleeni projektina, jossa pääsi kokeilemaan täysin uusia juttuja, kuten sketsien sekä tv-viihteen tekemistä.

Projektimestari vastaa kaikista projektin elinkaaren vaiheista suunnittelusta totetutukseen ja raportointiin. Proju linjaa tapahtumien yleisilmeen, luo projektisuunnitelman sekä budjetin, kontaktoi sidosryhmiä ja pitää kaikki langat käsissä. Projektimestarina toimiminen kehittää ajanhallintakykyä, suunnitelmallisuutta ja kokonaisuuksien hallintaa.

Vaikka tekemistä on välillä ollut paljon, on tämä hallitusvuosi antanut minulle paljon enemmän, kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Hallitustoiminnan myötä olen saanut mahdollisuuden tutustua upeisiin tyyppeihin, joilla kaikilla on erityisiä osaamistaitoja. Näitä hallituslaisia minulla on nykyään ilo kutsua ystävikseni.

Antoisaa loppuvuotta, nähdään tapahtumissa ja kampuksella!

Eetu, projektimestari

Tutti ry

PS. Lisää 25.11. kalenteriisi 😉

Eetu Lunteri Niko Jokinen